Tyky- ja virkistyspäivät

Etsittekö uutta ja hauskaa tekemistä työporukalle tyky– tai virkistyspäiviin? Voltti tarjoaa yrityksille monipuolisesti sekä liikunnallista että viihteellistä ohjelmaa – palveluvalikoimamme on yksi Suomen laajimmista.

Ohjelmaa niin pieniin kuin suuriin tapahtumiin

Voltti suunnittelee ja toteuttaa monipuolisia tyky-, tyhy- ja virkistyspäiviä yrityksille ja yhteisöille ympäri vuoden. Voitte valita tapahtumaanne valmiin ohjelmakokonaisuuden tai rakentaa kanssamme juuri toiveisiinne, henkilöstöllenne ja budjettiinne sopivan ohjelman. Laajan yhteistyökumppaniverkostomme ansiosta järjestämme tapahtumia erilaisissa tapahtumaympäristöissä ympäri Suomen, erityisesti Tampereen ja Oulun seuduilla. 

Palveluvalikoimastamme löytyy vaihtoehtoja niin rentoon yhdessäoloon kuin aktiivisempaan tekemiseen. Valikoimasta löytyy esimerkiksi tiimikisailuja, lajikokeiluja, ulkoiluaktiviteetteja, ryhmäliikuntaa sekä yhteishenkeä vahvistavia tiimihaasteita. Mikäli osallistujien kiinnostuksen kohteet vaihtelevat, tarjoaa Voltin Lajitarjotin mahdollisuuden kokeilla useita eri lajeja saman tapahtuman aikana. Näin jokainen osallistuja löytää itselleen mielekästä tekemistä.

Kerro toiveitanne, suunnitellaan sen pohjalta lisää!

Tyky- vai virkistyspäivä – mikä sopii teille parhaiten?

Olipa suunnitelmissa tyky-päivä tai virkistyspäivä, yhteinen tekeminen vahvistaa työyhteisön yhteishenkeä, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tarjoaa mahdollisuuden irrottautua hetkeksi arjen rutiineista. Onnistunut henkilöstöpäivä luo positiivisia yhteisiä kokemuksia, tukee työhyvinvointia ja voi parhaimmillaan parantaa työilmapiiriä sekä yhteistyötä pitkälle tulevaisuuteen. Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö onkin yksi organisaation tärkeimmistä voimavaroista. 

Rock The City – seikkailua kisaillen: Jos haet hauskaa ja tiimiyttävää tekemistä työporukalle, niin tutustu Rock The City –kaupunkiseikkailuihin.

Live The Nature ja Luonnon Lumo – yhdessäoloa luonnon helmassa: Live the Nature ja Luonnon Lumo –luontoseikkailupeleissä liikutaan luonnossa, ratkotaan tehtäviä ja rentoudutaan yhdessä.  

Ryhmäliikunta: Ryhmäliikuntatunnit, kuten Selätä Selkäsi -hyvinvointitunti ja Hyvää Oloa Venytellen, tarjoavat innostavan tavan liikkua yhdessä.  

Hauskaa yhdessäoloa: Sirkus Voltti -työpaja on hauskaa ja monipuolista tekemistä työporukalle, joka vahvistaa koko työyhteisön yhteishenkeä.  

Ryhmähenkeä kehittävät tiimikisat: Tiimikisat vahvistavat ryhmähenkeä rennolla tavalla. Valikoimastamme löytyy esimerkiksi Minuuttipeliä! sekä Kaikki Yhden ja Yksi Kaikkien Puolesta -kisat. Kesäkaudella suosittuja vaihtoehtoja ovat myös Voltin Landeolympialaiset ja Voltin Spelit legendaarisen Speden Spelit -ohjelman tunnelmissa.  

Talviaktiviteetit: Voltti Winter Games sopii erityisesti talvikaudelle tuoden työyhteisön talvisten aktiviteettien pariin. Ohjelma koostuu monipuolisista lajeista ja rennosta yhdessä tekemisestä. Lajeina toimii esimerkiksi tandemhiihto, PakkasFrisbee, VolttiCurling ja lumipotkulautaviesti.   

Ohjelmaa pikkujouluihin: Xmas Olympics -tiimikisa tuo pikkujouluihin rentoa kisailua, iloista yhdessä tekemistä ja sopivasti leikkimielistä kilpailuhenkeä.

Voltin Biisikärpänen -musavisa: Voltin Biisikärpänen on energinen ja viihdyttävä musavisa, joka haastaa osallistujat tunnistamaan hittejä vuosikymmenten varrelta. Valittavana on suomen- tai englanninkielinen versio sekä erilaisia teemavaihtoehtoja, kuten Manserock ja ysärimusiikki. Musavisa sopii erinomaisesti pikkujouluihin, tyky- ja virkistyspäiviin sekä muihin henkilöstöpäiviin, joissa halutaan rentoa yhdessä tekemistä ja leikkimielisen kilpailun muodossa.

Voltti Quiz -tietovisa: Voltti Quiz on monipuolinen tietovisa, jossa päästään testaamaan niin yleistietoa, päättelykykyä kuin tiimityötaitojakin. Kysymysten lisäksi mukana on erilaisia pulma- ja strategiakoitoksia, jotka haastavat joukkueet ratkomaan tehtäviä yhdessä. Halutessanne visan sisältö voidaan toteuttaa myös Tampere- tai Oulu-teemaisena. Ohjelma sopii erinomaisesti tiimipäivän päätökseksi, iltatilaisuuksiin tai ryhmäyttäväksi ohjelmanumeroksi.

Back to School -visa: Back to School -visa vie osallistujat hauskalle aikamatkalle koulunpenkille. Visassa testataan leikkimielisesti tietoja eri oppiaineista matematiikasta maantietoon ja biologiasta kotitalouteen. Joukkueittain toteutettava ohjelma herättää muistoja kouluvuosilta ja tarjoaa runsaasti naurua, oivalluksia ja yhteisiä onnistumisen kokemuksia. 

Ohjelmaa koulutuspäiviin: Pitkä koulutus- tai seminaaripäivä on helppo rytmittää energisoivalla ja osallistavalla ohjelmaosiolla. Lyhyet visat, tiimihaasteet ja ryhmäyttävät aktiviteetit tuovat vaihtelua päivään, ylläpitävät keskittymistä ja vahvistavat osallistujien välistä yhteistyötä. Räätälöimme kokonaisuuden tapahtuman tavoitteiden ja aikataulun mukaisesti.

Voltti – yli 18 vuoden kokemus onnistuneiden tyky- ja virkistyspäivien järjestämisestä

Yli 18 vuoden kokemus tyky-, tyhy- ja virkistyspäivien toteuttamisesta on kartuttanut meille laajan valikoiman aktiviteetteja ja ohjelmakokonaisuuksia, joista löydämme sopivan vaihtoehdon niin pienille kuin suurillekin ryhmille. Toimimme valtakunnallisesti, erityisesti Tampereen ja Oulun seuduilla, ja tarjoamme yhden Suomen monipuolisimmista yrityksille suunnatuista ohjelmapalveluvalikoimista. 

Otamme vastuullemme koko tapahtuman suunnittelun ja toteutuksen alusta loppuun, jolloin te voitte keskittyä vieraisiinne ja nauttia tapahtumasta. Vaihtoehtoisesti voitte hyödyntää palveluitamme myös yksittäisen ohjelman, aktiviteetin tai tapahtumaosuuden toteutuksessa.

Usein kysytyt kysymykset tyky- ja virkistyspäivistä

Voltin laajan ja jatkuvasti uudistuvan aktiviteettivalikoimamme ansiosta voimme räätälöidä juuri yrityksellenne tai yhteisöllenne sopivan tapahtuman. Toteutamme toiveidenne mukaan joko yksittäisen ohjelman tai vastaamme koko tapahtuman järjestelyistä avaimet käteen -periaatteella sisältäen tarvittaessa myös ruokailut ja kuljetukset.

Alla muutamia suosituimpia aktiviteetteja tyky- tai virkistyspäivän ohjelmaan: 

  • Rock The City –kaupunkiseikkailu, jossa liikutaan ja suunnistetaan kaupunkiympäristössä noin 4-6 hengen ryhmänä ja kerätään omalle tiimille pisteitä suorittamalla hauskoja tehtäviä. Kaupunkiseikkailujamme löytyy Tampereelta, Oulusta, Helsingistä, Turusta ja Seinäjoelta. 
  • Live the Nature –luontoseikkailupeli, jossa liikutaan luonnossa ja ratkotaan tehtäviä yhdessä. Lisäksi luonnossa liikkumiseen löytyy myös mobiiliohjattu hyvinvointiharjoitus Luonnon Lumo. 
  • Valmis tiimiaktiviteettimme kuten Voltin Landeolympialaiset, Voltin Spelit -tiimikisa tai nopeatempoinen Minuuttipeliä! -tiimikisa. Tampereella suosittu on myös Manserock-teemainen tiimikisa.

Järjestämme tyky-, tyhy- ja virkistyspäiviä eri puolilla Suomea. Toimimme erityisesti Tampereen, Oulun sekä Helsingin seuduilla, mutta laajan kumppaniverkostomme ansiosta tapahtumia voidaan toteuttaa myös muilla paikkakunnilla asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Alla muutamia esimerkkejä suosituista aktiviteeteistamme: 

  • Live The Nature –luontoseikkailuepeliä voi pelata maantieteellisesti missä tahansa ulkona liikkuen. Samoin mobiiliohjattu noin tunnin mittainen Luonnon Lumo on mahdollista toteuttaa missä vaan, myös ilman Voltin paikalle saapuvaa henkilökuntaa.
  • Rock The City –kaupunkiseikkailua voi pelata Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Turussa ja Seinäjoella.
  • Hyvinvointiluennot on mahdollista toteuttaa livenä mm. Tampereella, Seinäjoella, Turussa, Oulussa ja pääkaupunkiseudulla tai etänä (Zoom / Teams).

Jos tapahtumapaikka on vielä avoinna mutta ohjelmamme kiinnostaa ryhmäänne, autamme mielellämme tapahtumapaikkavaihtoehtojen kartoittamisessa ja kokonaisuuden suunnittelussa.

Suosittelemme yhteydenottoa min. 3 viikkoa ennen tapahtuman ajankohtaa, varsinkin jos kyseessä on isompi ryhmä. Olemme kuitenkin joustavia ja pystymme reagoimaan myös lyhyellä varoitusajalla, jopa 2-3 vuorokauden sisällä erityisesti Pirkanmaan ja Oulun alueella. 

Jos kyseessä on pelkän aktiviteetin sijaan koko tapahtuman tuotanto ruokailuineen ja tapahtumapaikan kera, suosittelemme olemaan yhteydessä noin 2 kk ennakkoon. 

Alle 10 henkilön ryhmille sopii hyvin esimerkiksi Live The Nature –luontoseikkailupeli, Voimaa Metsästä -luontoelämys tai hyvinvointiliikuntatunti kuten Selätä Selkäsi, Hyvää Oloa Venytellen tai Pilates-Strech -tunti.

Kyllä ja valtaosa Voltin muistakin ohjelmista on saatavilla myös englanniksi. Muistattehan kertoa toivomastanne ohjelmakielestä hyvissä ajoin, vaikka se koskisikin vain pientä osaa ryhmästä.

Kyllä voi! Talvella voi hyvin toteuttaa samoja aktiviteetteja kuin kesäaikaan – kaupunki– ja luontoseikkailujen pituutta voidaan lyhentää ja osa seikkailun rastipisteistä voidaan sijoittaa sisätiloihin. Iso osa tiimiaktiviteeteistamme sopii yhtä hyvin sisälle kuin ulos, lukuun ottamatta Voltin Landeolympialaisia. Lisäksi Voltti Winter Games –tiimikisan talviset olosuhteet ovat jopa aktiviteetille välttämättömiä.

  • Rock The City kaupunkiseikkailu on saatavilla Tampereella, Oulussa ja Helsingissä myös helppokulkuisella reitillä, joka soveltuu esimerkiksi pyörätuolilla kulkemiseen (itsenäisesti tai avustajan kanssa liikkuen). 
  • Myös Live The Nature –luontoseikkailu ovat pelattavissa maantieteellisesti missä tahansa, joten niitä voi pelata myös esteettömässä maastossa.  
  • Osa tiimiaktiviteeteistamme soveltuu myös liikuntarajoitteisille. Esimerkiksi Kaikki Yhden ja Yksi Kaikkien Puolesta sekä Manserock-tiimikisat, Biisikärpänen -musavisa ja Minuuttipeliä! -tiimikisa soveltuvat hyvin myös liikuntarajoitteisille tai lajisisällössä voidaan huomioida osassa lajivalikoimaa esimerkiksi liikunnalliset rajoitteet. 

Pyydä tarjous yrityksesi tyky- ja virkistyspäiviin

Tilaa Voltin uutiskirje

Tilaamalla Voltin uutiskirjeen sähköpostiisi pysyt ajan tasalla ja saat ensimmäisten joukossa tietoa ajankohtaisista asioistamme, palveluistamme ja uutuuksistamme!