Koulutukselliset mobiilipelituotannot
ja työyhteisöpelit

Kiinnostaako teidän työyhteisöänne juuri teille räätälöity, osallistava työyhteisöpeli?

Pelilliset menetelmät ovat vuosi vuodelta yhä suositumpi osa työyhteisön kehittämisprosesseja, joilla on saatu hyviä tuloksia muun muassa vuorovaikutustaitojen sekä tiimien toimivuuden kehittämisessä.

Voltti tuottaa koulutuksellisia mobiiliohjattuja aktiviteetteja hyödyntäen kaupunkiympäristöä tai luontoa, ja helppokäyttöistä ActionTrack-mobiilisovellusta. Myös täysin sisätiloissa toteutettavat mobiilipeliaktiviteetit onnistuvat.

Perusajatuksemme on luoda ajatuksia nostattavia pelejä, jotka toimivat parhaimmillaan apuna mm. seuraavissa tilanteissa:

  • informaation jako työyhteisölle pelillisellä ja samalla vuorovaikutteisella tavalla
  • mieleen jäävänä ja erilaisena, mutta samalla tehokkaana osana esimerkiksi koulutuspäivää, yhdistäen informaation jaon sekä innostavan aktiviteetin
  • työyhteisön kaivatessa apua tiimiyttämiseen ja ryhmäyttämiseen
  • kaivatessa palautetta ja ideoita työntekijöiltä

Pelit soveltuvat niin koulutukseen, tiedon keruuseen, kuin myös viihtymiseen ja yhdessä liikkumiseen. Aktiviteetti voidaan toteuttaa kokonaan ulkona liikkuen, sisältäen rasteja ulkona ja sisätiloissa tai kokonaan sisätiloissa.

Kielivaihtoehdot ovat suomi ja englanti. 

UUTTA!

Onko työyhteisössänne paljon uusia ihmisiä ja toisiinsa tutustuminen haasteena? Ovatko tiimit tai osastot rakennettu uusiksi ja nyt pitäisi saada porukka hitsautumaan yhteen?

Olemme luoneet uuden mobiiliohjatun aktiviteetin, joka räätälöidään kunkin ryhmän tarpeisiin tapauskohtaisesti – on kyseessä sitten matchmaking ja verkostoituminen tai tiimin kehittäminen. Kysy lisää: niina@tapahtumatuotantovoltti.fi.

Case Uniikki Oulu ja Unique Oulu Adventure Game

Uniikki Oulu -seikkailupeli suunniteltiin yhteistyössä Oulun kaupungin, Oulu2026-hankkeen ja Oulun Liikekeskus ry:n kanssa ja toteutettiin kesällä 2022. Pelin sisältö räätälöitiin asiakkaan toiveiden mukaan.

Uniikki Oulu toteutettiin suomeksi ja englanniksi. Siinä haastettiin pelaajien päättelytaitoa, tietämystä Oulusta, hankittiin ideoita ja mielipiteitä keskustan viihtyvyyden ja turvallisuuden kehittämiksi pelaajien päästen vaikuttamaan siihen, miltä tulevaisuuden Oulu voisi näyttää. Seikkailupeli mahdollisti omien näkemysten ja ajatusten jakamisen ja osallistujien vastauksista kerättyä tietoa on hyödynnetty kaupungin kehittämisessä.

Peli sisälsi monipuolisia Oulu-teemaisia tehtäviä ja kysymyksiä ja pelaajat myös kuvasivat omaa kuvareportaasia pelin aikana.

___

Myös monet yritykset ovat hyödyntäneet pelin mahdollisuuksia omissa henkilöstötapahtumissaan; osalle sisältö ollaan räätälöity 100-prosenttisesti tilaajan toiveen mukaan, osalle hyödynnetään valmiiden mobiiliseikkailupeliemme sisäöltöä ja maustetaan kokonaisuutta tilaajan toiveilla ja tarpeilla.

Pyydä tarjous!

Suunnitellaan yhdessä unelmiesi tapahtuma!

Tilaa Voltin uutiskirje

Tilaamalla Voltin uutiskirjeen sähköpostiisi pysyt ajan tasalla ja saat ensimmäisten joukossa tietoa ajankohtaisista asioistamme, palveluistamme ja uutuuksistamme!